Dialogisuus
Dialogisuudella tarkoitetaan vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnan tapaa, joka parhaimmillaan synnyttää työyhteisön jäsenille osallisuutta ja hyvinvointia. Tässä aineistossa avataan dialogin keskeisiä toimintatapoja ja ymmärrystä siitä, mihin ne perustuvat sekä millainen vaikutus niillä on luottamuksellisen yhteisön synnyttämisessä ja ristiriitojen käsittelyssä.
Dialogi vahvistaa luottamusta ja merkityksellisyyden kokemusta
Dialogia kutsutaan usein merkityskeskusteluksi, sillä se keskittyy ymmärryksen lisäämiseen kolmesta asiasta: 1) käsiteltävästä aiheesta, 2) muiden näkökulmista ja 3) omista näkökulmista. Tavoitteena ei ole ensisijaisesti päätyä konsensukseen tai ratkaisuihin vaan saada mahdollisimman hyvä käsitys erilaisista näkökulmista niin, että pystymme paremmin ymmärtämään toisiamme.
Eri näkökulmien esiin saaminen ja tarkastelu tuo usein jännitteitä näkyviin. Dialogissa jännitteitä ei kuitenkaan nähdä konflikteina, eikä niitä lakaista maton alle. Kaikkia näkökulmia pidetään yhtä aikaa yhtä oikeina ja niitä pyritään yhdessä kirkastamaan ja syventämään.
Työpaikan palaverissa saattaa olla totuttuja ääneen lausumattomia tapoja toimia silloin, kun esiin nousee jännitteitä. Jos työyhteisössä ei ole riittävästi keskinäistä luottamusta, erilaisia näkökulmia ei ehkä sanotakaan ääneen, vaan niistä puhutaan vasta palaverin jälkeen epävirallisissa tilanteissa. Jollekin taas saattaa syntyä tarve ratkaista asia nopeasti. Jos joku on vahva persoona, hän saattaa sanoa mielipiteensä niin voimakkaasti, että muille ei tunnu jäävän tilaa kertoa omaa näkemystään tai he eivät uskalla jatkaa asian pohdintaa.
Eri näkökulmien syventämistä ja kirkastamista tehdään puhumalla ja tutkimalla (kuulemalla ja antamalla tilaa) kunkin työntekijän kokemuksia, jotka ovat saaneet heidät ajattelemaan tai näkemään asian tietyllä tavalla. Tämä edellyttää puhumista toisille suoraan omasta kokemuksesta sekä toisten kokemusten aitoa, rauhallista kuuntelemista ja kiinnostuksen osoittamista, esimerkiksi esittämällä tarkentavia kysymyksiä. Kuunteleminen tarkoittaa, että annan kuulemani toisen puheen sisällön vaikuttaa omaan kokemukseeni tässä ja nyt. Kun liityn omalla puheenvuorollani keskusteluun, en puhu vain sitä, mitä aina aiemminkin olen puhunut, vaan kerron, miten kuulemani vaikutti omaan näkökulmaani asiasta.
Dialogissa tärkeä lähtökohta on myös vapaus. Dialogisessa keskustelussa se tarkoittaa vapautta ilmaista oma kokemus. Se tarkoittaa myös sitä, että jokainen voi käyttää omia kykyjään yhteisön ja omaksi hyödyksi yhteisessä toiminnassa ja siis tietää tehtävänsä ja merkityksensä muille. Yhteisö puolestaan tukee itse kunkin kykyjen kasvua.
Jos työyhteisön suunnittelupalaverissa kehitellään seuraavalle kaudelle uusia kokonaisuuksia, joku voi kokea työskentelyn hankalana, jos hänen oma perustyönsä poikkeaa kovasti muiden töistä. Hänen voi olla vaikeaa liittyä keskusteluun ja niveltää omaa työtä palaverissa meneillään olevaan kehittelyyn. Jos työyhteisö on dialoginen, on mahdollista sanoa, että kokee itsensä ulkopuolisena, eikä oikein ymmärrä, mistä tässä on kyse, tai ei koe olevansa osa yhteistä toimintaa.
Dialogisesti toimiva ryhmä kuulee ja ottaa hankaluuden vakavasti ja alkaa pohtia yhdessä, mistä se mahtaa johtua. Pohdinnasta voi seurata yhteiseen työskentelyyn jotain, mitä muut eivät osanneet ajatella. Näin yhteinen tekeminen saa jotain sellaista, mikä ei olisi muutoin tullut esiin, ja työntekijä ymmärtää samalla oman merkityksensä yhteisölle.
Parhaimmillaan dialoginen toimintakulttuuri synnyttää ja ylläpitää hyvinvointia. Saan vapaasti ilmaista kokemukseni ja tulen kuulluksi. Dialogisesti toimivassa yhteisössä syntyy vahva osallisuustaju eli ymmärrys siitä, että on osa suurempaa kokonaisuutta. Tiedän, mihin kuulun ja mikä merkitys tekemiselläni on, sekä hahmotan, mihin kaikki liittyy.
Vaativien keskustelujen ohjaaminen
Mitä tehdä silloin, kun edessä oleva keskustelu tulee ennakoidusti olemaan jännitteinen ja herättämään mahdollisesti voimakkaita tunteita? Esihenkilön tai keskustelun muun vetäjän on itse hyvä valmistautua tulemalla keskusteluun levollisin mielin ja tutkivalla asenteella. Jokainen jännitteinen tilanne on hyvin hoidettuna mahdollisuus uuden oppimiseen ja eteenpäin menemiseen. Seuraavassa on koottu vinkkejä keskustelun vetäjälle.
Ohjeistus
Selitä suoraan ja ytimekkäästi, miten dialogissa on tarkoitus toimia:
- kuuntelu
- ymmärryksen lisääminen aiheesta, toisten näkökulmista ja omasta tavasta suhtautua tilanteeseen
- jatkosta sopiminen
- jatkotoimenpiteiden konkretisointi, miten tästä eteenpäin.
Varaa itsellesi oikeus keskeyttää ja ohjata keskustelun suuntaa. Voit sanoa esimerkiksi: ”Sopiiko, että rajaan ja keskeytän tarvittaessa?”
Käynnistäminen
Pidä huoli, että osallistujille syntyy heti alussa yhteys toisiinsa ja sinuun dialogin vetäjänä. On tärkeää, että jokainen huomataan tervehtimällä ja kertomalla, keitä on paikalla. Voit käynnistää keskustelun esimerkiksi sanomalla: ”Kuullaan aluksi, millaisilla odotuksilla kukin tulee tähän tilanteeseen”.
Kuuntelu
Aluksi kuullaan rauhassa ja keskeyttämättä eri kantoja ja näkökulmia. Voit pyytää osallistujia puhumaan järjestyksessä vuorotellen tai haastatella jokaista. Voit kysyä aluksi esimerkiksi: ”Miltä tilanne teistä vaikuttaa? Mikä on teille tärkeää?”
Kysyminen
Kysy osallistujilta suoraan heidän kokemuksistaan, esimerkiksi: ”Mitä sinä ajattelet tästä?”
Puhuttele myös niitä, joiden kokemukset ovat neutraalimpia, eli heitä, jotka eivät ole mahdollisten jännitteiden keskiössä.
Liittyminen
Rohkaise osallistujia liittymään toistensa puheeseen ja kannusta pohdiskelevaan puhetyyliin.
Voit myös avata omaa sisäistä dialogiasi peilaamalla takaisin kuulemaasi ja huomaamaasi, esimerkiksi: ”Minä olen huomannut…”, ”Minä olen miettinyt…” tai ”Mitä te ajattelette näistä havainnoista ja pohdinnoista?”
Konkretisointi
Keskeisiä asioita kannattaa hahmotella kaikkien näkyville, esimerkiksi paperiarkille tai fläppitaululle. Voit koota niitä sanomalla esimerkiksi: ”Nämä asiat kuulostavat keskeisiltä. Pitääkö tämä paikkansa?”
Sisällön ja prosessin seuraaminen rinnakkain
Kokoa välillä yhteen sitä, miten dialogi on edennyt ja millaisia käänteitä siinä on tapahtunut. Voit kysyä esimerkiksi: ”Puhummeko oikeista asioista?”, ”Onko kaikilla kokemus siitä, että olet tullut kuulluksi?”, ”Onko keskustelu edennyt alussa kerrottujen periaatteiden mukaisesti?”
Vaikeiden tunteiden käsittely
Tunteille on hyvä antaa tilaa, mutta samalla asettaa rajat niiden ilmaisulle. Voit tarvittaessa sanoa esimerkiksi: ”Huomaan, että tämä aihe herättää voimakkaita tunteita. On hyvä, että niitä tuodaan esiin, koska se auttaa meitä ymmärtämään tätä asiaa paremmin. Pyritään keskustelemaan rauhassa siten, että on tilaa kaikenlaisille kokemuksille.”
Erottakaa pohdinta ja päätökset
Kuljeta keskustelua eteenpäin siten, että aluksi kuullaan ja pohditaan rauhassa eri näkökulmia ja vasta sitten päätetään, miten toimitaan yhdessä. Voit tarvittaessa sanoa esimerkiksi: ”Jutellaan vielä hetki ennen kuin mennään päätöksiin.”
Konkreettiset jatkotoimet
Sopikaa selkeästi, kuka tekee ja mitä tekee sekä milloin asiaan palataan.
Kirjoittakaa muistiin sovitut asiat. Lopuksi on hyvä arvioida yhdessä tapaamista. Voit kysyä esimerkiksi: ”Millainen tämä tapaaminen oli teille?”
Teksti: työnohjaaja Jarkko Soininen, Aretai Oy