Opas toisen kotona tehtävän työn turvallisuudesta saatavilla nyt myös ruotsiksi ja englanniksi
Kotona annettavat hoivapalvelut ovat Suomessa yleisiä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan vuonna 2023 kotihoidon asiakkaita oli noin 185 000.(siirryt toiseen palveluun) Kotona tehtävä työ eroaa perinteisestä työympäristöstä, mutta sitä koskevat samat työturvallisuusmääräykset kuin työnantajan tiloissa tehtävää työtä. Työnantajan vastuulla on tunnistaa ja arvioida työstä aiheutuvat vaarat myös silloin, kun työskentelypaikkana on asiakkaan koti.
Tukeakseen turvallisempaa ja terveellisempää työtä kodeissa, julkaisi Työturvallisuuskeskuksen Kuntien ja hyvinvointialueiden toimialaryhmä alkuvuonna 2024 oppaan, joka on suunnattu niin työntekijöille, esihenkilöille, työsuojeluhenkilöstölle kuin työnantajille. Nyt opas on saatavilla myös ruotsiksi ja englanniksi.