Uutisia

RSS TTK:n uutisia

19.9.2018

Uusi opas ajettavien pientyökoneiden turvallisesta käytöstä

Ilman turvaohjaamoa ajettavien pientyökoneiden käyttö on lisääntynyt viime vuosina erilaisissa työtehtävissä. Työturvallisuuskeskus on julkaissut oppaan, joka keskittyy ajettavien pientyökoneiden turvallisuusriskien ehkäisyyn ja hallintaan.

14.9.2018

Unelmien työpäivänä työyhteisöt toteuttavat tekoja työarjen kehittämiseksi

Unelmien työpäivän päätapahtuma 5.10. järjestetään tänä vuonna Oulussa. Oulun yliopistossa paikalla ovat Suomen parhaat työhyvinvoinnin asiantuntijat. Työturvallisuuskeskuksella on puheenvuoro tapahtumassa.

10.9.2018

Työturvallisuuskeskuksen visuaalinen ilme uudistuu

Työturvallisuuskeskuksen uusi tunnus ja visuaalinen kokonaisilme viestivät luotettavasta ja helposti lähestyttävästä työturvallisuuden asiantuntijasta.

Seuraavat


RSS Muuta ajankohtaista

11.4.2018 10.58

Tapaturmapäivä kiinnittää huomiota miesten tapaturmiin

Miehille näyttää sattuvan ja tapahtuvan - varsinkin kotona ja liikkuessa. Siksi Tapaturmapäivänä, perjantaina 13. huhtikuuta, kiinnitetään huomiota erityisesti miesten tapaturmiin.
tapaturmapäivä
Tapaturmakuolleisuus on korkeampaa työikäisillä miehillä kuin naisilla. Miesten tapaturmakuolleisuus on vähentynyt viime vuosina, mutta edelleen työikäisten tapaturmaisesti aiheutuneista kuolemista 80 % sattuu miehille*.

Lähes 80 % vammaan johtaneista tapaturmista sattuu kotona ja vapaa-ajalla. Miesten tapaturmista runsas 70 % on koti- ja liikuntatapaturmia, kun taas naisilla vastaava luku on runsaat 60 %. Kotitapaturmissa aiheutuneet vammat ovat tyypillisimmin mustelmia, ruhjeita tai haavoja sekä nyrjähdyksiä, venähdyksiä tai sijoiltaanmenoja. **
Tapaturmia voi ehkäistä omilla valinnoilla – älä kikkaile
Tapaturmien yleisyyden ja niiden seurauksien vaatimien resurssien osalta tapaturmat on yksi suurimpia ongelmiamme kansanterveyden kannalta.

Suurin osa miehille sattuvista tapaturmista olisi vältettävissä omilla valinnoilla: tunnistamalla vaaran paikat, käyttämällä turvavälineitä, arvioimalla riskit ennalta – ja vähentämällä kikkailua.

”Esimerkiksi univaje on yksi tapaturma-alttiutta nostavista riskeistä. Väsymyksen aikaansaama tarkkaavuuden herpaantuminen selittääkin monia kaatumisia, kompuroimisia ja kolhimisia ja sillä on osuutensa myös liikenneonnettomuuksissa. Sen on arvioitu olevan jopa joka kuudennen kuolonkolarin taustatekijä”, kertoo kansanterveyden erityisasiantuntija, dosentti Tuuli Lahti SOSTEsta.

Nyt huhtikuussa Tapaturmapäivä-kampanjan keskiössä on ”perusmies”, joka osaa kaiken ja kikkailee. Kampanja kannustaa miehiä miettimään omia toimintatapojaan teemalla ”Miehille sattuu liikaa – Älä kikkaile”.

Tilastoja:


* Tilastokeskus: Kuolemansyytilastot 2016
** Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen Uhritutkimus: Suomalaiset tapaturmien uhreina 2017
Sosiaali- ja terveysministeriön tavoiteohjelman väliarviointi: Turvallisuutta kaikille kotona, vapaa-ajalla ja liikunnassa

Lisätietoja Suomessa tapahtuvista tapaturmista antaa:


Pirjo Lillsunde, neuvotteleva virkamies, STM, Hyvinvointi- ja palveluosasto, p. 029 516 3177, pirjo.lillsunde@stm.fi

Persephone Doupi, erikoistutkija, THL, Hyvinvointi-osasto (poissa 9.-11.4.), p. 029 524 7383, persephone.doupi@thl.fi

Kari Haikonen, tutkija, THL, p. 029 524 8433, kari.haikonen@thl.fi

Tuuli Lahti, dosentti, kansanterveyden erityisasiantuntija, SOSTE, p. 050 591 8307, tuuli.lahti@soste.fi

Mikä on Tapaturmapäivä?

Useat järjestöt ja viranomaiset ovat tehneet kotitapaturmien ehkäisytyötä yhteistyössä vuodesta 1993 alkaen. Yksi yhteistyön muodoista on vaikuttaa ihmisten asenteisiin kampanjoimalla Tapaturmapäivänä. Ajankohta vaihtelee vuosittain, sillä päivää vietetään jokaisena perjantaina 13. päivä. Vuonna 2018 päiviä on kaksi; 13. huhtikuuta ja 13. heinäkuuta.

Lisätietoja tapaturmien riskien hallinnasta löytyy osoitteesta www.tapaturmapäivä.fi



eu_kampanja_2018

Tunnista ja hallitse kemialliset tekijät työpaikalla

Terveellinen työ -kampanja 2018-2019

Lue lisää kampanjan verkkosivuilta
eu_kampanja_2018

Terveellinen työ kampanja 2018-2019

Telma 3_18

Telma-lehti 3/2018: Kemialliset riskit

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje