Uutisia

RSS TTK:n uutisia

7.2.2018 9.20

Sara Simberg Työturvallisuuskeskuksen asiantuntijaksi

Sara Simberg on aloittanut sosiaali- ja terveysalan asiantuntijana Työturvallisuuskeskuksessa 1.2.2018. Simberg toimii kunta-alalla ja yksityisten palvelualojen toimialalla. Hän pitää alakohtaisten koulutusten lisäksi kaikille toimialoille yhteisiä ruotsinkielisiä koulutuksia.

Simberg siirtyi tehtävään Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry:stä, jossa hän toimi asiantuntijana kehittämisyksikössä. Koulutukseltaan Simberg on terveystieteiden maisteri ja sairaanhoitaja. Hänellä on myös pedagoginen pätevyys.

Simbergillä on monipuolinen työhistoria sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalta. Aiemmin Simberg on muun muassa toiminut lehtorina ammatillisessa peruskoulutuksessa sekä kouluttajana aikuiskoulutuksessa ja vapaassa sivistystyössä.

SaraSimberg
Sara Simberg















RSS Muuta ajankohtaista

14.5.2018

Ehdotuksia kilpailuun työpaikkojen hyvistä käytännöistä

Euroopana työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) etsii vuosien 2018-2019 Terveellinen työ -kampanjan yhteydessä työpaikoilta hyviä käytäntöjä kemiallisten tekijöiden aiheuttamien riskien tunnistamiseen ja hallinntaan.

9.5.2018

Kemikaaliturvallisuus tehovalvontaan teollisuuden työpaikoilla ja autokorjaamoissa

Tiedä, mitä kemikaalia käytät! Työsuojeluviranomainen tekee kemikaaliturvallisuuden tehovalvontaa teollisuuden työpaikoilla sekä auto- ja moottoripyöräkorjaamoissa ensi syksynä.

24.4.2018

Tunnista ja hallitse kemialliset tekijät –kampanjan avausseminaari 8.5.2018

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston Terveellinen työ – Tunnista ja hallitse kemialliset tekijät -kampanjan avaustilaisuus Suomessa tiistaina 8.5.2018.

Seuraavat


eu_kampanja_2018

Tunnista ja hallitse kemialliset tekijät työpaikalla

Terveellinen työ kampanja 2018-2019

Lue lisää kampanjan verkkosivuilta
ttk_tar_banneri_578X680[1]

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 27.4.2018

Telma 2_18

Telma-lehti 2/2018: rekrytointi ja perehdyttäminen

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje