Uutisia

RSS TTK:n uutisia

23.4.2018

Kansainvälisen työturvallisuuspäivän seminaareissa käsitellään altistumisriskien hallintaa

Työturvallisuuskeskus järjestää viisi Kansainvälisen työturvallisuuspäivän alueellista seminaaria. Tilaisuudet järjestetään yhteistyössä aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueiden kanssa perjantaina 27.4.2018.

18.4.2018

Takaisin töihin – suunnitellusti ja joustavasti

Työturvallisuuskeskus on julkaissut Takaisin töihin -oppaan, jossa käydään läpi työkyvyn tukemisen ja edistämisen erilaisia muotoja. Opas antaa toimintamalleja myös pitkiltä sairauslomilta paluun suunnitteluun. Ajantasainen tietopaketti on tarkoitettu erityisesti esimiehille, mutta se hyödyttää myös henkilöstöalan ammattilaisia, työsuojelupäälliköitä ja -valtuutettuja.

10.4.2018

Työturvallisuuspäivän haastekampanja 27.4.2018: Turvallisuuskävelyt osaksi turvallisuuden edistämistä kumiteollisuuden työpaikoilla

Yrityksen turvallisuuskulttuuri rakentuu päivittäisistä teoista työpaikalla. Parhaat ratkaisut tehdään yhteistyössä ja hyvässä vuorovaikutuksessa työyhteisön kaikkien osapuolten kesken. Alan sopimusosapuolet yhdessä Työturvallisuuskeskuksen kanssa haastavat kaikki jäsenyritykset ja kumialan oppilaitokset perjantaina 27.4.2018 yhteiseen turvallisuuskampanjaan.

Seuraavat


Muuta ajankohtaista

11.4.2018

Tapaturmapäivä kiinnittää huomiota miesten tapaturmiin

Miehille näyttää sattuvan ja tapahtuvan - varsinkin kotona ja liikkuessa. Siksi Tapaturmapäivänä, perjantaina 13. huhtikuuta, kiinnitetään huomiota erityisesti miesten tapaturmiin.

29.3.2018

Yli kolmannes kaikista työtapaturmista aiheutuu liukastumisesta, kaatumisesta tai putoamisesta

Tyypillisin työtapaturman sattumissyy Suomessa on liukastuminen, kaatuminen tai putoaminen. Näiden seurauksena vuonna 2016 työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta korvattiin 39 692 palkansaajien työtapaturmaa.

29.3.2018

Terveellinen työ – Tunnista ja hallitse kemialliset tekijät -kampanjan avausseminaari

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston Terveellinen työ – Tunnista ja hallitse kemialliset tekijät -kampanjan avausseminaari Suomessa pidetään tiistaina 8.5.2018 Heurekassa. Kampanjan avulla halutaan lisätä tietoa kemiallisten tekijöiden aiheuttamista riskeistä työpaikoilla ja tarjota työkaluja riskien tehokkaaseen hallintaan.

Seuraavat


ttk_tar_banneri_578X680[1]

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 27.4.2018

TE0118_kansi_press

Telma-lehti 1/2018: Ikäjohtaminen

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje